Paavo Väyrynen (s. 1898 Keuruu^[2]) oli suomalainen arkkiveisujen julkaisija ja esittäjä.^[1] Hän esiintyi myös taiteilijanimellä ”Kilu-Kalle”.^[3] Väyrynen oli yksi aikakautensa tuotteliaimpia arkkiviisujen tekijöitä. Hänen sanoituksensa olivat yleensä kulkuri- ja rakkausteemaisia.^[2]

Väyrysen uran aktiivisin vaihe ajoittui ensimmäisen maailmansodan aikaan ja Suomen itsenäistymisen jälkeisiin kolmeen ensimmäiseen vuoteen. Keväällä 1917 Väyrynen joutui tekijänoikeuskiistaan J. Alfred Tannerin kanssa, koska Väyrynen oli julkaissut Tannerin lauluja omissa vihkoissaan ilman lupaa. Osa lauluista oli sellaisia, joita Tanner oli esittänyt vain iltamissa ja yleisötilaisuuksissa, eli Väyrynen oli luultavasti opetellut laulut korvakuulolta ja julkaissut myöhemmin painettuina.^[1] Tanner ja hänen lahtelainen kustantajansa August Kanerva pyysivät lehti-ilmoituksessa yleisöä ”karttamaan Paavo Väyrysen virheellisiä jäljennöksiä”.^[4]

Maaseudulla ahkerasti kiertänyt Väyrynen vaikutti sisällissodan aikana Helsingissä. Punakaartiin liittynyt Väyrynen joutui kaupungin valtauksen jälkeen Suomenlinnan vankileirille, jossa hän vietti lähes koko kesän 1918. Sodan jälkeen Vaasassa asuneen Väyrysen ura päättyi marraskuussa 1920, jolloin hän puukotti kimppuunsa käynyttä miestä ollessaan esiintymässä Karijoen työväentalolla. Hyökkääjiä oli useita, joista yksi sai iskuja Väyrysen puukosta ja kuoli.^[2][5]

• Wäyrynen, Paavo: Humoristisia lauluja. Otto Andersin’in kirjapaino, Pori 1920.
• Wäyrynen, Paavo: Iloisia lauluja. Otto Andersin’in kirjapaino, Pori 1917.