|
Levottomat
Levottomat on Aku Louhimiehen ohjaama elokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 2000. Levottomat nousi julkisuuteen suuren kohun siivittämänä elokuvassa esiintyneen runsaan seksin vuoksi. Elokuva oli yksi Suomen katsotuimmista elokuvista julkaisuvuotenaan. Samu Heikkilä palkittiin elokuvasta parhaan leikkauksen Jussi-palkinnolla vuonna 2001. Elokuva kertoo yhden illan juttuja harrastavasta Arista, jolle mikään ei tunnu miltään, ja hänen ystäväpiiristään, joka viettää nuoruutensa viimeistä vapaata kesää. Elokuvalle julkaistiin kaksi jatko-osaa, joilla ei kuitenkaan Louhimiehen mukaan ole muuta yhteistä Levottomien kanssa kuin sama markkinointinimi. JuoniElokuva kertoo ambulanssilääkäri Arista (Mikko Nousiainen), joka harrastaa yhden illan juttuja. Ari ei tapaa kohtaamiaan naisia toista kertaa, koska pelkää, että sitoutuminen johtaa toisen satuttamiseen. Hänestä ei tunnu miltään. Uimarannalla Ari tapaa Tiinan (Laura Malmivaara), joka ihastuu Ariin, ja painostaa Arin tapaamaan hänet toistamiseen. He alkavat seurustella lähes Arin huomaamatta, ja pian Tiina esittelee Arin omille ystävilleen Ilonalle (Matleena Kuusniemi) ja Hanna-Riikalle (Irina Björklund) sekä heidän poikaystävilleen, Stigille (Petteri Summanen) ja Rikulle (Valtteri Roiha). Ystävykset alkavat viettää nuoruutensa viimeistä vapaata ja huoletonta kesää.[1] Rooleissa
Tuotanto Levottomat oli ohjaaja Aku Louhimiehen lopputyö Elokuvataiteen laitokselta. Hän halusi tehdä Truffaut-henkisen elokuvan, joka kuvaisi senhetkistä Suomea. Inspiraatiota hän sai Albert Camus’n romaanista Sivullinen,[2] josta hän oli halunnut tehdä elokuvan jo nuorempana.[3] Myös elokuvan työnimi oli Sivullinen.[2] Aleksi Bardyn kirjoittama käsikirjoitus ei aluksi saanut innostunutta vastaanottoa: rahoittajat pitivät tarinaa synkkänä eikä elokuvan viisinäytöksistä rakennetta pidetty toimivana. Lopulta Solar Filmsin Markus Selin tarttui käsikirjoitukseen.[2] Levottomien ideaa kehitettiin pitkään. Aluksi tarina sijoittui Helsinkiin, koska Louhimies ja hänen assistenttinsa Mikko Kouki halusivat elokuvaan raitiovaunukiskoja. Kouki muutti Turkuun, jossa Louhimies vieraili silloin tällöin lukioystävänsä luona. Hän piti kaupungista ja sai idean käyttää Turkua sivullisuuden kuvaamiseen. Hän pyysi Koukin assistentikseen hänen Turku-kontaktiensa takia. Kouki osallistui kaikkeen tekstin muokkaamisesta koekuvauksien vastanäyttelemiseen.[3] Kuvaukset aloitettiin kesällä 1999 Ruissalossa, ja aktiivinen kuvausvaihe kesti noin kuukauden.[4] Ongelmia kuvauksissa aiheutti epäpätevä skarppari eli kuvien terävyyden varmistaja. Kuvaajaksi valittu tuttu henkilö Islannista otti skarppariksi ystävänsä, joka ei ollut alan ammattilainen. Ensimmäiset kuvamateriaalit olivat epäteräviä ja kuvaukset jouduttiin keskeyttämään. Uudeksi kuvaajaksi valittiin Mac Ahlberg Yhdysvalloista.[5] Kuvaussää oli Louhimiehen mukaan jopa liiankin hyvä, minkä takia elokuvaa ei hänen mukaansa kelpuutettu kaikille ulkomaisille elokuvafestivaaleille. Elokuva ”ei näyttänyt tarpeeksi suomalaiselta”, sillä siihen ”kaivattiin kaurismäkeläistä ankeutta, ei aurinkoa”.[2] Purjehduskohtaukset kuvattiin turkulaisen meripartiolippukunta Auran Tähti Poikien koulutusaluksella S/Y Merisudella Näyttelijöille kerrottiin, että projekti on tiivis ja työtapa ryhmäkeskeinen.[3] Heidät asutettiin Turun Humalistonkadulla sijainneeseen hotelliin Mikko Nousiaista lukuun ottamatta. Louhimies halusi näyttelijöiden viettävän paljon aikaa keskenään. Työtapoihin kuuluivat muun muassa improvisointi ja terapialautapelin pelaaminen roolihahmoilla. Näyttelijöiden palkat olivat sidoksissa katsojalukuihin, ja jokaisella sadalla tuhannella katsojalla palkkiot nousivat. Moni elokuvan näyttelijöistä vietti vapaapäivänsä Louhimiehen toivomuksesta Turussa, jossa he pelasivat lautapelejä kahviloissa ja syvensivät näin kollegiaalista suhdettaan.[6] Elokuvan jälkeen Laura Malmivaara ja Aku Louhimies alkoivat tapailla ja menivät lopulta naimisiin.[7] Matleena Kuusiniemeä hauskanpito ei kiinnostanut yhtä paljon: hän oli alun perin tullut tekemään taide-elokuvaa ja yllättyi tuotannosta. Hän piti elokuvan markkinointia esineellistävänä ja kieltäytyi osallistumasta markkinointikierrokselle.[4] Pääosanäyttelijä Mikko Nousiaisen mieleen jäivät parhaiten elokuvan kohtaukset, joissa kaikki näyttelijät olivat paikalla. Hänen mukaansa elokuvan tekeminen oli kaikille uutta, minkä takia he tukeutuivat toisiinsa. Koska elokuvassa oli paljon arkaluontoisia kohtauksia, Nousiaisen mukaan oli tärkeää, että he ”uskalsivat olla keskenään auki ja vapaita”.[7][6] Louhimies on pitkään halunnut tehdä elokuvalle jatko-osan samoilla näyttelijöillä. Tuotantoyhtiö markkinoi myöhemmin uusia elokuvia Levottomat-nimellä, mutta Louhimiehen mukaan niillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen elokuvan kanssa.[2] VastaanottoKatsojamääräElokuva sai teattereissa 290 000 katsojaa ja sen televisioensi-ilta vuonna 2002 yli 900 000 katsojaa.[5] Elokuva oli yksi Suomen katsotuimmista elokuvista julkaisuvuotenaan.[8] KohuElokuvan seksikohtaukset herättivät julkaisuvuonna kohua ja paheksuntaa.[9] Antti Lindqvist kirjoitti Katso-lehdessä, että elokuvassa oli eniten alastomuutta ja seksiä sitten Lauri Törhösen Riisumisen (1986).[10] Joitakin arvostelijoita ärsytti markkinoinnissa käytetty rinnastus elokuvaan Käpy selän alla, sillä he pitivät Levottomia köykäisempänä. Ylen kesäkinossa 2013 elokuvaa kuitenkin pidettiin ”rohkeana ja tuoreena kuvauksena oman aikansa nuorista rakkauden etsijöistä”.[9] Tuottaja Markus Selin totesi vuonna 2015 olevansa tyytyväinen siihen, että elokuva on säilyttänyt shokkiarvonsa eikä vielä vuosia ilmestymisensä jälkeenkään näytä "häveliäältä".[11] Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Jouni Mykkänen sanoi elokuvavuoden avajaispuheessaan 2001 elokuvan olleen suurelle osalle katsojista ”hätkähdyttävä”. Vuonna 2003 Jörn Donner piti omien elokuviensa seksikohtauksia kesyinä verrattuna Levottomiin.[12] Antti Alasen mukaan Arin hahmon kautta Levottomat käsittelee 1990-luvun sinkkuelämää, osin tarkoituksettomasti. Hän sanoo, että ”alastomuuden kuvaus koettiin Levottomissa uutena ja rohkeana, vaikka tämäkään ei ollut tekijöiden tarkoitus”. Poikkeuksellista oli roolihahmojen kokoalastomuus. Alastomuudesta tuli yksi elokuvan suosion syistä, vaikka sekään ei Alasen mukaan ollut laskelmoitua.[12] Kriitikoiden arviotFilm-o-holicin arvostelussa Juha Rosenqvist moitti elokuva tarinaa pintapuoliseksi ja niin kiiltokuvamaiseksi, että ”ennemminkin kyse on onnettomista nuorista kuin levottomista”. Hän piti seksuaalisuutta elokuvan pelastuksena.[13] MTV3:n arvostelussa Tuuve Aro sanoi, että Louhimiehen kerronta ”keinuu lämminsävyisen kuvauksen tahtiin kuin juhannusvalssi”, mutta elokuvaa raskauttaa sen pituus. Vaikka elokuvassa onkin kyse seksuaalisuudesta, hänen mukaansa seksiä on liikaa ja ”alasti kekkalointi muuttuu jossain vaiheessa tahattoman koomiseksi”. Hänen mukaansa elokuvassa on ”vahvasti läsnä nuoruuden kiihkeys ja kaipuu, kesän kauneus ja hetkellisyys”.[14] Helsingin Sanomien Nyt-liitteen arvostelussa Jussi Karjalainen kirjoitti: ”Levottomat on ripeä, nopea ja oikeista asioista tiivistä dialogia suoltava nuorison ja nuorten aikuisten elokuva, joka mättää lähinnä vain siinä, että se ei aina tunnu uskottavalta.” Hänen mukaansa elokuva määritti sen hetken rajat seksin käsittelylle valtavirran elokuvissa.[15] Imagessa 12/2015 elokuvaa kutsuttiin sukupolvikokemukseksi.[16] Vuoden 2021 televisioesityksen ennakkoarviot olivat varauksellisia. Helsingin Sanomien Martta Kaukonen antoi elokuvalle yhden tähden viidestä: ”Päähenkilö tiivistää katsojan tuntemukset Aku Louhimiehen draamaa kohtaan pohtiessaan, ettei mikään tunnu miltään.”[17] Hufvudstadsbladetin Krister Uggeldahl antoi kaksi tähteä, luonnehti elokuvaa pinnalliseksi ja piti Turun kesäisiä maisemia elokuvan herkkuna.[18] PalkinnotLevottomat sai kaksi Jussi-palkintoa: Samu Heikkilälle myönnettiin leikkaus-Jussi ja Leri Leskiselle erikois-Jussi elokuvan tunnuslaulusta ja musiikista.[9] Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Portal di Ensiklopedia Dunia
