|
Leonard Nimoy
Leonard Simon Nimoy (26. maaliskuuta 1931 Boston, Massachusetts – 27. helmikuuta 2015 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, ohjaaja, runoilija ja valokuvaaja, joka tunnettiin parhaiten roolistaan Star Trekin Mr. Spockina, jota hän näytteli melkein viidenkymmenen vuoden ajan, aluksi alkuperäisessä Star Trek -sarjassa ja sittemmin muun muassa useissa elokuvissa. Nimoy ohjasi myös osan Star Trek -elokuvista, ja lisäksi hänen ohjaustöihinsä kuuluu menestyskomedia Kolme miestä ja baby. Nimoy ei ollut pelkästään näyttelijä ja ohjaaja, sillä hän julkaisi runokokoelmia, valokuvateoksia ja musiikkialbumeita. NuoruusLeonard Nimoy syntyi Bostonissa 1931. Hänen vanhempansa Max ja Dora Nimoy olivat Ukrainasta tulleita ortodoksijuutalaisia maahanmuuttajia. Hänen isänsä työskenteli parturina.[1] Nimoy aloitti näyttelemisen jo kahdeksanvuotiaana paikallisteatterissa, jossa hän jatkoi high school -vuosiensakin ajan.[1] Ura näyttelijänäEnsimmäiset roolitNimoy kävi vuonna 1949 kesäkursseilla Boston Collegessa ja muutti sen jälkeen Kaliforniaan. Ensimmäiset pienet roolinsa hän sai vuonna 1951 elokuvista Queen for a Day ja Katinkultaa.[1] Niiden lisäksi Nimoy näytteli myös teatterissa ja televisiossa. Ensimmäisessä pääroolissaan hän oli nuorena nyrkkeilijänä elokuvassa Kid Monk Baroni (1952).[2] Nimoy palveli vuodet 1953–1955 Yhdysvaltain armeijassa. Hän palveli ajastaan 18 kuukautta Fort McPhersonissa, missä hän muun muassa tuotti armeijan viihdetapahtumia.[1][2] Tuona aikana hän esiintyi myös atlantalaisessa teatterissa Viettelyksen vaunun pääosassa. Nimoy kotiutettiin kersanttina marraskuussa 1955.[1] Armeija-aikansa jälkeen Nimoy palasi Kaliforniaan, missä hän työskenteli muun muassa baaripoikana, elokuvateatterin paikannäyttäjänä ja taksikuskina sekä opiskeli näyttelemistä Pasadena Playhousessa.[1] Nimoy esiintyi 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa muun muassa televisiosarjoissa Wagon Train, Lännen tie, Perry Mason yllättää, Bonanza ja Hämärän rajamailla.[1][2] Star Trekin Mr. Spockin avulla uran huipulleNimoy nousi uransa huipulle alkuperäisestä Star Trek -televisiosarjasta, jota näytettiin 1966–1969. Siinä hän näytteli puoliksi vulkanuslaista Mr. Spockia.[1] Star Trekin luonut Gene Roddenberry oli nähnyt Nimoyn toisessa koe-esiintymisessä ja ajatteli Spockin roolin tälle.[2] Vaikka NBC lakkautti sarjan huonojen katsojalukujen takia, siitä tuli kulttiklassikko.[1] Nimoy sai sarjasta kolme Emmy-ehdokkuutta. Star Trekin jälkeen Nimoy jatkoi vakituisena televisiosarjassa Vaarallinen tehtävä.[2] Tämän jälkeen hän palasi yliopistoon ja opiskeli 1970-luvulla valokuvausta Kalifornian yliopistossa ja espanjaa Antiochin yliopistossa, mistä hän valmistui 1978.[1][2] Nimoy palasi 1970-luvulla muun muassa Star Trekin pariin, kun hän esitti Spockia ääninäyttelijänä Star Trek (Star Trek: The Animated Series, 1973–74) -televisioanimaatiosarjassa, kahdessa Star Trek – uusi sukupolvi (Star Trek: The Next Generation, ST: TNG, TNG, 1987–94) -televisiosarjan jaksossa ja seitsemässä Star Trek -elokuvassa. 1970-luvun lopulla Nimoy juonsi televisiosarjaa In Search of..., joka esitteli paranormaaleja tai selittämättömiä tapahtumia. Uutta Star Trek -televisiosarjaa alkuperäisin näyttelijöin suunniteltiin 1970-luvun lopulla, mutta Nimoy kieltäytyi kunniasta. Hän suostui kuitenkin vuoden 1979 elokuvaan Star Trek: Avaruusmatka (Star Trek: The Motion Picture).lähde? Nimoyn rooleihin kuului myös Nainen nimeltä Golda (A Woman Called Golda, 1982), jossa hän esitti Israelin pääministerin Golda Meirin puolisoa. Siitä hän sai uransa neljännen Emmy-ehdokkuuden.[1] 1980-luvulla ohjaajaksiOhjattuaan muutamia televisiosarjojen jaksoja Nimoy ohjasi televisioelokuvan Vincent, joka kertoi taidemaalari Vincent van Goghin elämästä. Nimoy ohjasi myös Star Trek -elokuvat Star Trek III: Spockin paluu (The Search for Spock, 1984) ja seuraavan Star Trek IV: kotiinpaluu (Star Trek IV: The Voyage Home, 1986). Nimoyn ohjauksiin kuuluvat myös kansainvälinen menestyskomedia Kolme miestä ja baby (1987), Intohimon hinta (1988) sekä epäonnistuneet komediat Pilapiirtäjän elämästä (1990) ja Tosivaimo (1994).[2] Nimoy palasi Mr. Spockin rooliin Star Trek -sarjan uudelleen käynnistäneessä elokuvassa Star Trek (2009). Hän näytteli myös sitä seuranneessa elokuvassa Star Trek Into Darkness (2013), joka jäi hänen viimeiseksi Star Trek -esiintymisekseen.[3] Nimoy oli ainoa alkuperäisen sarjan näyttelijöistä, jotka esiintyivät niissä.[2] Viimeinen Nimoyn televisiorooli oli sarjassa Fringe – rajamailla vuosina 2009–2012. ÄäninäyttelijänäNimoy esiintyi silloin tällöin ääninäyttelijänä animaatioissa, kuten Galvatronina The Transformers: The Movie -elokuvassa (1986), Futurama- ja Simpsonit-televisiosarjoissa sekä Disneyn piirroselokuvassa Atlantis – Kadonnut kaupunki (2001), josta hänet huomioitiin Annie-ehdokkuudella parhaasta ääninäyttelemisestä elokuvassa vuonna 2001. Nimoy lainasi myös ääntään vuoden 2005 tietokonepeliin Civilization IV ja oli vuoden 2011 Transformers: Kuun pimeä puoli -elokuvassa Sentinel Primen äänenä. Vuonna 1996 Nimoy ja Star Trek – uusi sukupolvi (Star Trek: The Next Generation, ST: TNG, TNG, 1987–94) -televisiosarjassa Q:ta esittänyt John de Lancie perustivat Alien Voices -multimediatuotantoyhtiön. Yhtiö on julkaissut kuunnelmasovituksia useista tieteiskirjallisuuden klassikoista, kuten H. G. Wellsin teoksista Näkymätön mies ja Ensimmäiset ihmiset kuussa. Yhtiö on julkaissut myös kaksi Star Trek -universumiin sijoittuvaa humoristis-filosofista väittelyä Spock vs. Q ja Spock vs. Q: The Sequel.[4] Kirjailijana, muusikkona ja valokuvaajanaElokuvauransa lisäksi Nimoy oli muutenkin aktiivinen taiteellisesti ja julkaisi kirjoja, runoja ja musiikkia sekä harrasti valokuvausta. Hän kirjoitti kaksi omaelämäkertaa, I Am Not Spock (”En ole Spock”) ja I Am Spock (”Olen Spock”).[1] Hän julkaisi myös runokirjoja, joista viimeinen oli A Lifetime of Love: Poems on the Passages of Life (2002). Nimoy julkaisi myös useita levytyksiä, mukaan lukien Star Trek -aiheisia ja covereita. Hänen musiikkiansa ei pidetä kovinkaan arvostettuna, mutta hänen faninsa pitävät varsinkin cover-kappaleiden camp-huumorista.[1] Nimoy oli kuvittanut useita runokirjojansa valokuvillaan, mutta vuonna 2002 hän julkaisi juutalaisaiheisen valokuvakirjan Shekhina. Se herätti keskustelua ortodoksijuutalaisten keskuudessa alastomilla ja puolialastomilla kuvilla.[1] YksityiselämäNimoy oli kahdesti naimisissa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli näyttelijä Sandi Zober, jonka kanssa hän sai kaksi lasta, Adamin ja Julien. Hänen toinen vaimonsa oli Susan Bay.[1] Helmikuussa 2014 Nimoylla diagnosoitiin keuhkoahtaumatauti huolimatta siitä, että hän oli lopettanut tupakoimisen jo 30 vuotta aikaisemmin.[5] Hän kuoli 27. helmikuuta 2015 83-vuotiaana taudin komplikaatioihin kotonaan Bel Airissa, Los Angelesissa.[6] FilmografiaElokuvat
Televisiosarjat
Ääninäyttely videopeleissä
Levytykset
Ohjaukset
Lähteet
Aiheesta muualla Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leonard Nimoy.
Information related to Leonard Nimoy |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Portal di Ensiklopedia Dunia
