Josephine: Wieniläisen ilotytön oma kuvaus lapsuudestaan 1–2
Josefine Mutzenbacher oder Die Geschichte einer Wienerischen Dirne von ihr selbst erzählt
Suomennoksen 2. nidoksen kansi.
Alkuperäisteos
Kirjailija	anonyymi (Felix Salten?)
Kieli	saksa
Genre	erotiikka omaelämäkerta
Julkaistu	1906
Sivumäärä	383
Suomennos
Suomentaja	N. Erola
Kansitaiteilija	anonyymi
Kustantaja	Amber förlag
Julkaistu	1966–1967
Sivumäärä	239
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Josefine ”Pepi” Mutzenbacher (20. helmikuuta 1852 Wien – 17. joulukuuta 1904 Klagenfurt^[1]) oli fiktiivisen wieniläisen prostituoidun käyttämä salanimi, joka juontuu vuonna 1906 anonyymisti julkaistusta eroottisesta romaanista Josephine: Wieniläisen ilotytön oma kuvaus lapsuudestaan (saks. Josefine Mutzenbacher oder Die Geschichte einer Wienerischen Dirne von ihr selbst erzählt). Romaania pidetään eroottisen maailmankirjallisuuden klassikkona, ja se oli pitkään kielletty ja kiistelty epäsiveellisyytensä takia.^[2]

Romaanin kirjoittajaa ei varmuudella tiedetä; alkuperin tekijöiksi arveltiin Arthur Schnitzleriä tai Felix Saltenia, ja nykyisin tekijänä pidetään yleisesti Saltenia.^[4]

Salten itse yleensä kiisti kirjoittaneensa Josefine Mutzenbacheria. Koska hän työskenteli hovireportterina ja vaikutusvaltaisena kolumnistina ja myöhemmin toimi Itävallan Pen-liiton puheenjohtajana, hänen piti olla maineeltaan moitteeton.^[5] Saltenin kuoleman jälkeen hänen sihteerinsä todisti valaehtoisesti, että Salten oli tunnustautunut romaanin kirjoittajaksi, ja Saltenin työtoveri kertoi kirjoittaneensa hänen käsikirjoituksensa aikoinaan puhtaaksi.^[6]

Vuonna 2022 julkistetun tietokoneavusteisen tyylianalyysin perusteella romaanin todennäköisin kirjoittaja – päätössivuja lukuun ottamatta – on Felix Salten.^[7]

Muodollisesti romaani on Josefinen omaelämäkerta, jonka hänen lääkärinsä julkaisi. Viisikymmenvuotias Josefine muistelee elämäänsä eroottiselta osin viisivuotiaasta alkaen ja kertoo, kuinka lopulta päätyi ammattiprostituoiduksi kolmetoistavuotiaana. Pääpaino on monimuotoisissa seksuaalisissa kokeiluissa, jotka alkavat toden teolla seitsenvuotiaana, kun naapuruston lapset opettavat Josefinen ja tämän veljen leikkimään ”isää ja äitiä”. Romaanissa kuvataan yksityiskohtaisesti itsetyydytystä, ryhmäseksiä, sukurutsausta, sadomasokismia ja lesbolaisuutta. Mukana on sekä Josefinen omia kokemuksia että muiden lasten kertomuksia. Romaanin naishahmot ovat aktiivisia ja halukkaita, ja seksuaalisuus on leikillistä ja mutkatonta.^[8] Ruotsinnoksen toimittaja C.-M. Edenborg luonnehtii Josefinea ”prostituution Peppi Pitkätossuksi”.^[9]

Romaani suhtautuu myötätuntoisesti ja ymmärtävästi Wienin köyhälistöön ja esittelee lukijoille elinoloja, jota nämä eivät yleisesti tunne. Bambin lailla Josefine menettää äitinsä ja selviytyy turvattomassa ympäristössä.^[10] ”Josephinessa kerrotaan kokemuksista, jotka johtavat nuoren tyttölapsen väärille raiteille.”^[11] Auktoriteetteihin romaani suhtautuu satiirisesti, kun esimerkiksi Josefinen katolinen rippi-isä vaatii tyttöä toistamaan kanssaan kaikki haureudet, joista tämä oli ripittäytyessään kertonut.^[12]

Sensuurin kiertämiseksi kirja julkaistiin Wienissä vuonna 1906 yksityisesti kirjakerhoperiaatteella tuhannen kappaleen painoksena. Tekijät eivät uskaltaneet rekisteröidä tekijänoikeuttaan, ja kirjasta otettiin pian piraattipainoksia, mutta sen nimeä ja sisältöä muuteltiin tekijänoikeuksien ja sensuurin kiertämiseksi. Teos sai myös kaksi jatko-osaa (Josefine Mutzenbacher: Meine 365 Liebhaber ja Peperl Mutzenbacher: Tochter der Josefine Mutzenbacher), mutta niitä ei pidetä Saltenin kirjoittamina.

Romaanin kriittinen editio julkaistiin saksaksi vuonna 2021.^[13]

Ensimmäisen käännöksen julkaisi englanniksi Obelisk Press (myöh. Olympia Press) Pariisissa vuonna 1931. Ruotsinkielinen käännös julkaistiin vuonna 1965, ja koska sitä ei takavarikoitu, päätettiin romaani julkaista Ruotsissa myös suomeksi. Suomennos julkaistiin Salama-sodan aikaan vuosina 1966–1967, ja kustantaja Rolf Pedersen arvostelee esipuheessaan Suomen viranomaisia kovasanaisesti.

”Tarkoituksenamme ei ole, että kirjaa levitettäisiin Suomeen, koskei siellä varmaankaan hyväksyttäisi näin avomielistä syytettä yhteiskuntaa vastaan. Tarvitsee muistella vain Hannu Salaman kohtaloa vapaan sanan esitaistelijana, kun hänet tuomittiin kirjansa ’Juhannustanssiaiset’ johdosta.”^[14]

Romaanin suomennos on melko epätarkka. — Romaanin neljäs käännös julkaistiin tanskan kielellä vuonna 1967.^[15]

Kurt Nachmannin ohjaama elokuvasovitus Josefine Mutzenbacher valmistui vuonna 1970, ja se saapui seuraavana vuonna teatterilevitykseen Suomessa nimellä Menuettia sängyssä.^[16] Elokuvasovituksia on kaikkiaan parisenkymmentä.

Ilmapiirin muututtua romaani voitiin julkaista myös Suomessa. Risto Lehmusoksan suomennos vuodelta 1975 on kuitenkin tehty vuoden 1973 vaillinaisen, sensuroidun englanninkielisen käännöksen kautta.^[17] Kolmas suomennos julkaistiin vuonna 2019.^[18] — Kaikkiaan Josefine Mutzenbacher on käännetty ainakin 14 kielelle.^[19]

Myös molemmat jatko-osat on julkaistu suomeksi: Meine 365 Liebhaber nimellä Wieniläisen ilotytön tarina 2^[20] ja Peperl Mutzenbacher nimellä Josephinen tytär Pepi.^[21]

Romaanin Josefine Mutzenbacher levittäminen kiellettiin Itävallassa vuonna 1913, kun se lisättiin listaan Catalogus Librorum in Austria Prohibitorum epäsiveellisyytensä vuoksi.^[22]

Vuonna 1931 kirjakauppias Josef Kunz tuomittiin julkisesta siveellisyyden loukkaamisesta vankeuteen, kun hän oli julkaissut romaanista uuden laitoksen.^[23] Vuonna 1971 Itävallan korkein oikeus (Oberster Gerichtshof) päätti, ettei kirjan julkaisemista voida enää pitää rangaistavana, koska siihen sisältyy taiteellisia pyrkimyksiä. Vielä vuonna 1988 romaani pyrittiin kieltämään epäsiveellisyyssäännösten perusteella, mutta korkein oikeus kumosi tämänkin päätöksen ja vapautti julkaisijan.^[24]

Josefine Mutzenbacherin tekijänoikeussuoja lakkasi Saksassa vuoden 1957 alussa, kun ilman tekijännimeä julkaistun teoksen ilmestymisestä oli kulunut 50 vuotta. Ensimmäiset kaupalliset saksankieliset uusintajulkaisut ilmestyivät Tanskassa vuonna 1965 ja Saksassa 1969.^[25]

Kun romaani luokiteltiin Saksassa epäsiveelliseksi kahdessa rikosoikeudenkäynnissä, molemmat uusintajulkaisut otettiin vuosina 1968 ja 1970 nuorisolle haitallisten teosten listalle, jota Saksassa pitää yllä nuorisolle haitallisten kirjoitusten tarkastusvirasto (saks. Bundesprüfstelle für jugendgefährdende Schriften).^[26] Kirjoja ei saanut mainostaa eikä pitää esillä eikä myydä alle 21-vuotiaille.^[25] Vuonna 1971 romaani takavarikoitiin Saksassa.^[27]

Vuonna 1979 kustantaja pyysi poistamaan romaanin julkaisut listalta, mutta hakemus hylättiin vuonna 1982, koska teosta pidettiin erittäin haitallisena nuorisolle: seksuaalinen toiminta syrjäyttää romaanissa kaikki muut ihmisten keskinäiset suhteet, ja sukurutsausta, lapsiprostituutiota ja monivaimoisuutta kuvataan myönteisesti, jopa ihannoiden, ja tämä on ristiriidassa yleisten arvojen kanssa. Josefine Mutzenbacher ei ole taidetta, koska teoksen yksityiskohtaiset eroottiset kuvaukset eivät jätä mielikuvitukselle viimeistäkään sijaa.^[25]

Viraston kielteiseen päätökseen haettiin muutosta hallinto-oikeusteitse Kölnin hallinto-oikeudesta (hylättiin), osavaltion ylihallinto-oikeudesta (hylättiin) ja liittovaltion korkeimmasta hallinto-oikeudesta, joka hylkäsi hakemuksen vuonna 1987.^[25]

Asianosaiset valittivat liittovaltion perustuslakituomioistuimeen, ja se päätti 27. marraskuuta 1990, että Josefine Mutzenbacher on poistettava nuorisolle haitallisten julkaisujen listalta.^[28] Kyseinen ennakkopäätös on saanut yleispätevää merkitystä, ja se tunnetaan myös kansainvälisesti.^[29] Perustuslakituomioistuin totesi, että asiassa on punnittava kahta keskeistä perusoikeutta: taiteellisen ilmaisun vapautta ja nuorison suojelemista. Ratkaisun mukaan romaani nauttii perustuslaillista taiteen vapauden suojaa ja teos on taiteellisen toiminnan tulosta; romaani sallii erilaisia tulkintoja, ja sitä voidaan lukea esimerkiksi kehitysromaanin ivamukaelmana. Vaikka kyseistä romaania voidaan pitää pornografiana, se on myös taidetta.^[25]

Tarkastusvirasto lisäsi romaanin kuitenkin uudelleen listalle vuonna 1992, koska se voidaan luokitella lapsipornografiaksi. Tästäkin päätöksestä valitettiin, ja Kölnin hallinto-oikeus määräsi vuonna 1995 teoksen poistettavaksi listalta, mutta osavaltion ylihallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen vuonna 1997. Liittovaltion korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen lopullisesti vuonna 1998 ja teos jäi listalle.^[25]

Kun romaanin saksankielinen teksti oli julkistettu internetissä, Berliinin syyttäjänvirasto arvioi vuonna 2014, ettei asiassa ole syytä käynnistää rikosprosessia, muun muassa siksi, että kyse oli fiktiosta eikä lasten todellisesta hyväksikäytöstä.^[25]

Kun listalle ottamisesta oli marraskuussa 2017 kulunut 25 vuotta ja teos oli siksi poistunut listalta, nuorisolle haitallisten julkaisujen tarkastusvirasto päätti, ettei teosta enää ollut syytä lisätä uudestaan listalle. Romaanin vanhastava kieliasu ja parodianomainen esitystapa eivät nykyajan lukijoissa herätä merkittävää kiihotus- tai jäljittelyvaikutusta. Perustelujen mukaan Josefine Mutzenbacher voidaan liittää niin kutsutun veijariromaanin lajityyppiin ja se on paitsi pornografiaa myös pornografian parodiaa, joka sisältää hyväksikäytön ja lasten alisteisen aseman arvostelua. Taiteellisen sanan- ja ilmaisunvapauden katsottiin nyt painavan enemmän kuin nuorisonsuojelun. Päätöksessä viitataan myös Elfriede Jelinekin romaanitaiteeseen (mm. Halu), joka on palkittu Nobelin kirjallisuuspalkinnolla, ja huomautetaan, että viimeaikainen tutkimus on tähdentänyt romaanin Josefine Mutzenbacher taiteellisia ansioita.^[25]

Felix Saltenin perilliset vaativat vuonna 1976, että kaupallisen painoksen julkaisija Rogner & Bernhard maksaa perillisille tekijänoikeuskorvausta Josefine Mutzenbacherin julkaisemisesta ja myynnistä. Kustantamo pyysi esittämään Saltenin tekijyydestä yksikäsitteisen todisteen, mutta perillisillä ei ollut sellaista.^[30]

Kymmenen vuotta myöhemmin perilliset panivat Münchenissä vireille oikeusprosessin. He esittivät kanteensa tueksi useita aihetodisteita Saltenin tekijyydestä. Käräjäoikeus hylkäsi heidän vaatimuksensa toukokuussa 1988. Saltenin tekijyyttä ei oikeuskäsittelyssä tutkittu, vaan hylkäävä päätös perustui Saksan vanhaan tekijänoikeuslakiin: koska romaanin tekijänoikeussuoja oli lakannut vuoden 1957 alussa, sitä ei enää voitu tämän jälkeen saattaa uudelleen voimaan ilmoittamalla tekijä, vaan tekijä olisi pitänyt ilmoittaa ennen vuoden 1956 loppua. Münchenin hovioikeus pysytti ratkaisun heinäkuussa 1989. Perilliset valittivat korkeimpaan oikeuteen, mutta päätös ei muuttunut.^[31]

1960- ja 1970-luvun suomennokset eroavat saksankielisestä alkutekstistä: luku- ja kappalejakoa on muutettu olennaisesti, eikä kumpikaan suomennos vastaa alkutekstiä kauttaaltaan tarkasti. Lehmusoksan suomennoksesta puuttuvat julkaisijan johdanto sekä romaanin kolme viimeistä sivua.^[32] Vuoden 2019 suomennos noudattaa alkuperäistä luku- ja kappalejakoa, ja kirjassa on myös kuvitus vuodelta 1922 sekä jälkisanat. Seuraava näyte on kirjan alusta:

• Boa, Elizabeth: ”Taking Sex to Market: Tagebuch einer Verlorenen: Von einer Toten and Josefine Mutzenbacher, Die Lebensgeschichte einer wienerischen Dirne, von ihr selbst erzählt”, The German Bestseller in the Late Nineteenth Century, s. 224–241. (Edited by Charlotte Woodford and Benedict Schofield) Rochester (N.Y.): Camden House, 2012. ISBN 978-1-57113-487-5
• Friedrich, Hans-Edwin: ”Naturalistische Kraft, Sozialkritik, sexueller Missbrauch: Zur Deutungsgeschichte der Josefine Mutzenbacher”, „In Wollust betäubt“: Unzüchtige Bücher im deutschsprachigen Raum im 18. und 19. Jahrhundert, s. 303–318. (Herausgegeben von Johannes Frimmel, Christine Haug und Helga Meise. Buchwissenschaftliche Beiträge, 97) Wiesbaden: Harrassowitz Verlag, 2018. ISSN 0724-7001 ISBN 978-3-447-11018-1
• Hage, Volker: ”Pornographie kann Kunst sein: Josefine Mutzenbacher”, Schriftsteller vor Gericht: Verfolgte Literatur in vier Jahrhunderten, s. 281–292. (Herausgegeben von Jörg-Dieter Kogel) Frankfurt a. M.: Suhrkamp, 1996. ISBN 3-518-39028-7
• Farin, Michael (toim.): Josefine Mutzenbacher oder die Geschichte einer wienerischen Dirne von ihr selbst erzählt: Ungekürzter Nachdruck der Erstausgabe aus dem Jahr 1906 mit Essays zum Werk. München: Schneekluth, 1990. ISBN 3-7951-1170-6
• Ruthner, Clemens – Schmidt, Matthias (toim.): Die Mutzenbacher: Lektüren und Kontexte eines Skandalromans. Wien: Sonderzahl, 2019. ISBN 978-3-85449-513-0 Teoksen verkkoversio.
• Ruthner, Clemens – Strasser, Melanie – Schmidt, Matthias (toim.): Josefine Mutzenbacher: Kritische Ausgabe nach dem Erstdruck mit Beiträgen von Oswald Wiener. Wien: Sonderzahl, 2021. ISBN 978-3-85449-574-1

• Josefine Mutzenbacher. Itävallan kansalliskirjasto.
• Suomennosten vertailua.